Suomen historia ennen vuotta 1809 (HiS5)
Georg Magnus Sprengtporten oli sotilas ja hallintomies, joka tunnetaan historiassa Ruotsin armeijasta Venäjän armeijaan hypänneenä korkea-arvoisena upseerina. Korkean ryssävihan takia hänet on leimattu petturiksi ja on suomalaisessa historiankirjoituksissa erittäin kiistanalainen henkilö, mutta oliko hän petturi suomalaisille, kuin oli ruotsalaisille?
Georg Sprengtporten syntyi sotilassukuun, joka oli tunnettu jo 1600-luvulta, nimi oli tuolloin vielä Sprengtport. Suvun jäsenet ovat vaikuttaneet enimmäkseen Ruotsin Itämaan alueella. Georg menetti isänsä neljän vanhana ja leski äiti anoi kuninkaalta tämän Itämaan vierailulla, että poika päästettäisiin opiskelemaan kuninkaan perustamaan kadettikouluun, tähän myönnyttiin. Georg opiskeli kadettikoulussa neljä vuotta, kunnes se lopetettiin. Nuori konduktööri (aliupseeri) Sprengtport kuitenkin pääsi Viaporin linnoitusjoukkoihin ja Pommerin sodan syttyessä 1757 Georg pääsi silloisen esimiehensä Augustin Ehrensvärdin mukana sotaretkelle, sittemmin Georgin velipuolensa johtamaan valiojoukkoon. Georg Sprengtportenin kerrottiin osoittaneen suurta rohkeutta, hän haavoittui kaksi kertaa ja lopulta hänet ylennettiin kapteeniksi 1761.
Sodan loputtua, rauhan aikana, Georg ei saanut mitään työpaikkaa, sillä ulkopuolisten oli vaikea päästä rykmenttien johtoon ilman suuria varoja, joita Georgilla ei ollut. 1766 hän kuului Itämaan puolustustehtävistä vastanneeseen komissioon. Hänen tehtävinään oli tiedustelu- ja kartoitustehtävät niin Itämaan rajalla kuin myös Ruotsin länsirajalla, samalla Sprengtportenin oli tarkoitus kehitellä uusia sotataktiikoita. 1770 Sprengtport ylennettiin majurin arvoon ja hänen sukunimensä nostettiin vapaaherralliseen arvoon Sprengtporten.
Sprengtportenin osallistuessa niin sanotuilla Rauhan ajan viimeisillä valtiopäivillä, jossa hän huomasi, miten tuloksettomasti ja kyvyttömästi päätöksiä tehtiin, hänen ei ollut vaikea päättää osallistuessaan Kustaa III:n vallankaappaukseen. Vallankaappauksessa hänen osa-alueensa oli Viaporin haltuunotto ja sen varusväen suostutteleminen vallankaappaukseen. Kustaan vallankaappaus onnistui ja palkinnoksi Sprengtporten ylennettiin everstiluutnantiksi, mutta tätä palkintoa Sprengtporten piti liian vähäisenä. Vuotta myöhemmin hänet ylennettiin everstiksi ja hänestä tuli Savon prikaatin komentaja. Prikaatin toiminta-alue oli Itämaan itäosissa, joka oli tunnetusti vaikeimpia puolustettavia alueita.
Savon prikaatille ei kuninkaalta tullut avustusta, jolla olisi voitu aseistaa sotilaat, joten Sprengtporten käytti omaa rahaansa ja aikaansa aseistaakseen ja kouluttaakseen. Savon prikaatia komentaessaan hän kehitteli uuden sotataktiikan, eli hän laati kevyille joukoille uuden ohjekirjan, jota pidetään jopa aikaansa edellä. Sprengtporten sai toiminnallaan ja tavoillaan Itämaan upseerikunnan ja alaistensa kunnioituksen ja ihailun.
Sprengtportenin ja kuninkaan välit eivät kestäneet hyvinä vallankaappauksen jälkeen. Kuningas ihaili Sprengtportenin intoa, mutta hän oli epäilevä monipuuhaista alaistaan kohtaan, joten 1778 kaikille upseereille lähetettiin tuttuun tapaan kutsu valtiopäiville, mutta Sprengtporten jätettiin kutsumatta. Loukkaantunut Sprengtporten anoi kuninkaalta lupaa lähteä ulkomaanmatkalle opiskelemaan sotatekniikoita, matka myönnettiin. Ulkomaanmatka kulki Venäjälle, Puolaan, Preussiin ja lopulta Ranskaan, mutta matkan aikana upseeri ja kuningas riitautuivat matkarahan riittämättömyyden ja taloudellisten vaikeuksien takia. Sprengtporten haki virkaeroa 1780 ja se myönnettiin hänelle nopeasti, mutta kuningas ei suostunut antamaan hänelle erorahaa tai muuta eroon tulevia etuja, joita Sprengtporten anoi kuninkaalta. Sprengtporten haki lupaa päästäkseen mukaan Amerikan vapaussotaan, mutta hän ei päässyt. Nöyrtynyt Sprengtporten palasi takaisin kotimaahansa ajatellen itsenäistä Suomea.
Eronnut Sprengtporten halusi irrottaa Suomen Ruotsista ja tehdä siitä oman valtion tai edes puoliksi itsenäisen valtion. Hän oli nähnyt kuinka Venäjä oli jo valloittanut Suomen pari kertaa lyhyen ajan sisään, lisäksi valtiopäivien kyvyttömyys ratkaisemaan asioita ei miellyttänyt Sprengtporttenia. Ensiksi hän haki kannattajia Itämaan upseerikunnasta. Kannattajakunta löytyi lopulta, mutta ulkopuolelta vastakaiku jäi heikoksi vallitsevan ryssävihan ja ryssäpelon takia.
Vuoden 1786 valtiopäivillä Sprengtporten oli kuninkaan vastaisen opposition puolella, samalla hän jätti Venäjä-lähettiläälle esityksen itsenäisestä Suomesta ja valtiollisesta tasapainosta Pohjolassa. Sprengtporten ajatteli, että Venäjän ja Ruotsin sotimiset loppuisivat, jos siinä välissä olisi kolmas valtio. Sprengtportenin työ Ruotsissa tunnettiin erityisesti Venäjällä, joten esitys kuljetettiin Venäjän keisarinna Katariinalle, joka tarjosi Sprengtportenille töitä Venäjän armeijan palveluksessa, johon Sprengtporten suostui. Sprengtporten matkusti samana vuonna Pietariin, jossa keisarinna itse otti hänet vastaan suurin kunnianosoituksin ja Sprengtportenille myönnettiin kamariherran arvo, sekä kenraalimajurin arvo Venäjän armeijassa. Tämän jälkeen Sprengtporten näki, ettei ollut enää Ruotsin alainen.
Aluksi keisarinna lähetti Sprengtportenin etelään, Turkin suunnalle ja Sprengtporten pettyi, kun keisarinnaa kiinnosti Suomen sijaan Turkki, mutta 1808 puhjenneessa sodassa Sprengtportenille annettiin iso vastuu ja hallintoalue Itämaan valtauksessa. Ennen sotaa hän yritti saada upseerikunnan kapinakannalle Ruotsia vastaan, mutta se vesittyi. Sodan loputtua 1809, Sprengtporten oli suuressa roolissa Suomen valtion johtojärjestelmän luomisessa, mutta muuten järjestelyt tekivät Venäjän johto ja päättäjät. Pian sodan jälkeen Georg Magnus Sprengtporten jäi eläkkeelle ja kuoli 1819, hän ehti kuitenkin nähdä visionsa puoliksi itsenäisestä Suomesta, eli autonomisesta Suomesta.
Ruotsalaisille Sprengtporten oli ehkä petturi, mutta Suomen maan synnylle ja suomalaisille hän voisi jo olla isänmaallinen sankari.
– Tommi Katajisto