23.8.1939 solmittiin Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus Molotov-Ribbentrop, jonka lisäpöytäkirjassa sovittiin Euroopan etupiirijaosta. Tämän turvin Saksa avasi toisen maailmansodan iskuilla Wieluńiin ja Danzigiin 1.9.1939 ja Neuvostoliitto toisaalta liitti itseensä oman etupiirinsä, Itä-Puolan ja Baltian maat. Koska Neuvostoliiton etupiiriin kuulunut Suomi ei myöntynyt Neuvostoliiton vaatimuksiin, ammuttiin 30.11.1939 Mainilan laukaukset ja talvisota alkoi.
Jatkosodan riehuessa Suomessa tapahtui 6.6.1944 Stalinin odottama ja painostama länsiliittoutuneiden maihinnousu Ranskan Normandiassa, ja näin Saksa joutui avoimeen rintamasotaan myös lännessä. Stalin vastasi pian aloittamalla suurhyökkäyksen akselivaltoja – myös Suomea – vastaan.
Sen, että Suomi selvisi kahdesta sodasta Neuvostoliittoa ja yhdestä Saksaa vastaan joutumatta miehitetyksi taustalla voidaan nähdä valtavasti syitä, jotka voidaan karkeasti jaotella sotilasteknisiin ja poliittisiin syihin. Tässä käsitellään molempia, mutta tähdennettäköön, että sotilastekniset syyt ovat sivuseikka, sillä pieni Suomi ei olisi millään selvinnyt suurta Neuvostoliittoa vastaan pelkällä raa’alla voimalla. Asevoimien toiminta kuitenkin osti Suomelle tarpeeksi aikaa tulla politiikan pelastamaksi, ja siksi sekin on tässä käsitelty.
Talvisodassa politiikan apua jouduttiin odottamaan ”105 kunnian päivää”, vaikka sodasta kunnia kaukana onkin. Suomi kesti niin pitkään, koska Neuvostoliitto ei ollut odottanut niin voimakasta vastustusta. Lisäksi talvi hidasti heidän etenemistään, ja heidän pitkälti motorisoidut joukkonsa – ”motostrelkovy” – olivat riippuvaisia teistä ja olivat niillä kulkiessaan haavoittuvaisia suomalaisten paikallistuntemukselle ja mottitaktiikalle. Lisäksi monet hyvät neuvostokomentajat oli teloitettu tai lähetetty vankileireille Stalinin vainoissa, eivätkä jäljellä olevat uskaltaneet tehdä kentällä rohkeita päätöksiä Stalinia edustaneiden komissaarien pelossa. Neuvostojoukot olivat kehnosti motivoituneita valtaamaan Suomen, kun taas suomalaisten maanpuolustushenki oli korkealla. Suomen pelasti lopulta se, että Neuvostoliitolle tuli kiire lopettaa sota. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että Suomi oli saanut osakseen runsaasti sympatiaa ja lupauksia ulkovalloilta, ja Stalin pelkäsi UK:n ja Ranskan siirtyvän sanoista tekoihin, jos sota vielä jatkuisi. Kaiken kukkuraksi hänellä oli sitä vähemmän intoa tuhlata voimiaan Suomeen, mitä todennäköisemmäksi muuttui laajan sodan uhka. Tuo pelätty sota tulikin vain hieman yli vuoden kuluttua Moskovan rauhan solmimisesta. Aika oli talvisodassa Suomen liittolainen.
Jatkosodassa Suomi oli huomattavasti paremmin varustettu sotaan, ja ennen kaikkea mukana taistelivat nyt myös Saksa ja Romania italialaisten ja unkarilaisten liittolaisten tuella. Tämän takia Neuvostoliitolla ei ollut niin runsaasti resursseja heittää Suomea vastaan. Tärkein sotatekninen syy suhteelliselle menestykselle oli Saksan apu, jota saatiin vielä lisää Ryti-Ribbentrop sopimuksen kautta, vaikka tämä apu tulikin vasta melko myöhään.
Lopulta Neuvostoliiton kiire pelasti Suomen jälleen. Kun puna-armeijalla tuli kiire päästä sortuvan Saksan läpi Berliiniin, jäi Suomi pienemmälle prioriteetille. Mannerheim pelasti lopulta Suomen rauhansopimuksella, sillä hän ymmärsi, että Saksan kaltainen maa voi hävitä sodan, mutta jos pieni Suomi kukistuu, se häviää maailmankartalta. Hän ilmoitti Saksalle, että vaikka Ryti oli saanut aseapua nimenomaan vakuuttamalla, ettei Suomi solmisi erillisrauhaa, kyseinen sopimus ei sitonut Mannerheimia. Kiireinen Neuvostoliitto solmi rauhansopimuksen, mutta hinta oli kova. Suomen ei pitänyt ainoastaan maksaa valtavia sotakorvauksia, vaan myös ajaa saksalaiset Suomesta.
Lapin sodassa Suomen pelasti miehitykseltä se, ettei sortuva Saksa jäänyt taistelemaan, vaan vetäytyi polttaen Lapin mennessään.
– Aatu Hussa